Musiikki
Indiedaysin Musiikki-osiosta löydät musiikkiaiheiset artikkelit sekä vinkit tulevista keikoista, uusista artisteista ja bloggaajien lempimusiikista.
Voita liput Lenny Kravitzin keikalle
Live Nation varmisti maanantaina, että amerikkalaisrokkari Lenny Kravitz nähdään Helsingin Hartwall Areenalla maanantaina 17.9. Liput syksyn kuumimmalle keikalle tulevat myyntiin maanantaina 21.5. kello 9.00. Indiedays osallistuu konserttihurmokseen arpomalla blogeissaan kaksi lippupakettia.

Karismaattinen laulaja nähtiin Suomessa viimeksi vuonna 2008, jolloin kolmituntinen hittiputki villitsi keikkakansan sekä Turussa että Helsingissä. Musaelämyksen lisäksi artistin faneille on luvassa myös roppakaupalla silmänruokaa, sillä Kravitz viihtyy lavoilla tunnetusti ilman paitaa.

Monilahjakas tähti on laulamisen lisäksi kunnostautunut niin lauluntekijänä, sovittajana, tuottajana kuin näyttelijänäkin. Aikaisemmilla keikoillaan monikertainen Grammy-voittaja on napannut mikin lisäksi käteensä myös basson, rumpukapulat ja syntetisaattorin. Monenkohan soittimen takana Kravitz Suomessa nähdään?

Indiedaysin kaksi bloggaajaa ovat mukana Live Nationin yhteistyökampanjassa ja arpovat blogeissaan lippupaketit Lenny Kravitzin järisyttävälle keikalle. Kurkkaa nyt Tyyliä metsästämässä -blogiin, kerro suosikkibiisisi ja voit voittaa itsellesi ja ystävällesi liput supertähden keikalle 17.9. Lippujen arvo 58 euroa/kappale.
Teksti: Mari Ojala
Kuvat: Warner Music
Haluatko Lady Gagan keikalle?
Jos jäit nuolemaan näppejäsi Lady Gagan ensimmäisen Suomen konsertin lipun myynnissä, saat nyt uuden tilaisuuden. Live Nation vahvisti tiistaina tyylimonsterille toisen keikkapäivän, joka on 28.8. Hartwall Areenalla. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 14.5. kello 9. Indiedays virittäytyy keikkatunnelmiin tekemällä katsauksen popsensaation uskomattomaan elämään. Muistatko nämä faktat vuosien varrelta?

Lady Gaga, oikealta nimeltään Stefani Germanotta, ryhtyi harrastamaan pianonsoittoa viisivuotiaana ja esiintyi jo 14-vuotiaana New Yorkin jazz-klubeilla. Tiesitkö muuten, että Gaga kävi samaa tyttökoulua Paris ja Nicky Hiltonin kanssa?

Parikymppisen popparin musiikkiura sai läpimurtonsa, kun hiphop-artisti Akon pyysi Gagaa tekemään hänelle kappaleita. Pian popsensaatio huomasikin tehtailevansa biisejä ja sanoituksia niin Britney Spearsille, Pussycat Dollsille kuin New Kids On the Blockillekin.

Tähti ilmoitti vuonna 2009 blogissaan omistavansa sekä naisen että miehen sukupuolielimet. Myöhemmin Gaga perui sanansa ja kertoi koko kohun olleen pelkkää pilaa.

Laulajan mukaan julkisuus ja muhkeat tilipussit eivät ole muuttaneet hänen elintapojaan. Säästeliäs superstara asuu edelleen samassa pienessä yksiössä, jonka hän osti kuusi vuotta sitten. Gagan fanit kuitenkin tietävät tähden arvon: hänen käyttämänsä teekuppi myytiin hiljattain hyväntekeväisyyshuutokaupassa huikealla 60 000 eurolla.

Astrologiasta ja yliluonnollisista asioista kiinnostunut poppari valitsi Born This Way -kiertueensa keikkapäivät planeettojen sijainnin perusteella. Erityisen huolissaan Gaga on planeetta Merkuriuksen perääntymisestä kesken maailmankiertueen. Miltäköhän staran tähtikartta näyttää Suomen keikalla?
Teksti: Mari Ojala
Kuvat: Universal Music
Lähteet: Stara, MTV3.fi, Contactmusic.com, HS.fi ja Helmi
Lady Gaga saapuu Suomeen
Hätkähdyttävästä tyylistään tuttu Lady Gaga konsertoi Suomessa 27.8. Hartwall Areenalla. Live Nation kertoo konserttilippujen tulevat myyntiin 16.4.

Persoonallinen tyyli on pitänyt Lady Gagan otsikoissa uran alkuajoista lähtien. Performanssitaiteilijaksi itseään kutsuvan tähden yllä on nähty toinen toistaan erikoisempia asuja. Popsensaatio kertookin näyttävän tyylinsä ottavan vaikutteita glam-rokkareilta, kuten David Bowielta ja Queenilta.

Usein niukoissa bikineissä tai futuristisissa luomuksissa esiintyvä poptähti tyrmistytti vuonna 2010 faninsa poseeraamalla kameroille raakaan pekoniin kääriytyneenä. Yksi yllättävimmistä asuvalinnoista oli myös pehmolelusammakoista taiteiltu takki, johon pukeutuneena poppari porhalsi saksalaisen tv-kanavan haastatteluun.

Hiljattain Lady Gaga säväytti rohkeilla ja paljastavilla kuvillaan Italian Voguessa. Nähtäväksi jää, millaisissa luomuksissa tähti Hartwall Areenan lavalle kiipeää.

Teksti: Mari Ojala
Kuvat: Universal Music
Tyylin kuningatar saapuu Suomeen
Huhut Madonnan Suomen konsertista ovat totta. Live Nation vahvistaa, että popin supertähti tullaan näkemään Helsingin Olympiastadionilla 12. elokuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Ystävänpäivänä 14. helmikuuta kello 9.

Madonnaa voidaan pitää yhtenä aikamme suurimmista tyylivaikuttajista. Kameleonttimaisesti uusiutuvan tähden tyyli on pysynyt otsikoissa jo neljän vuosikymmenen ajan. Ensimmäinen asukohu syntyi 80-luvulla, kun Madonna esiintyi MTV Video Music Awardseissa morsiusmekkoon pukeutuneena. Sittemmin tähti on nähty muun muassa paljastavissa korseteissa, tiukoissa lateksiasuissa, tummanpuhuvassa goottityylissä ja huippusuunnittelijoiden klassisissa leningeissä ja iltapuvuissakin.
Viimeksi Madge hurmasi Super Bowlin puoliajalla viikonloppuna. Yleisö ei jäänyt tälläkään kertaa kylmäksi, kun supertähti nousi lavalle seksikkäässsä minimekossa ja pitkissä nahkasaappaissa. 53-vuotiaan laulajattaren energinen esitys osoitti, että tähti loistaa kirkkaampana kuin koskaan. Yli kymmenen minuuttia kestänyt häikäisevä biisipotpuri vilisi gladiaattoreita, sotilaita ja vierailevia artisteja Nicki Minajista LMFAO:hon.
Muistatko vielä nämä asut vuosien varrelta?
- Vuoden 1987 maailmankiertueella käytetty, nännitupsuilla koristeltu korsetti huutokaupattiin viime vuoden lopulla yli 50 000 euron hintaan.
- Jean Paul Gaultierin suunnittelema korsetti tötterömallisilla rintakupeilla nähtiin Blonde Ambition -kiertueella vuonna 1990.
- Madonna kiemurteli kokopitkässä lateksiasussa Human Nature -videon kuvauksissa vuonna 1995.
- Frozen-videolla vuonna 1998 Madonna esiintyi pitkissä tummissa hiuksissa, maata laahaavassa mustassa mekossa ja itämaisissa maalauksissa.
- Tyypillisesti kohahduttavista asuistaan tuttu tähti saapui poikkeuksellisen eteerisenä ensimmäisen lastenkirjansa julkaisutilaisuuteen. Hempeä, silkkinen kukkamekko ja huoliteltu nuttura esittelivät Madonnan seesteisempää puolta.
- Madonna uusii hääpukukohun Music Video Awardseissa yhdessä Britney Spearsin kanssa vuonna 2003. Tällä kertaa Britney tanssii morsiamen osan ja Madonna sonnustautui mustaan frakkitakkiin ja silinteriin.
- Popin kuningattaresta kuoriutui varsinainen discoglamourin ruumiillistuma vuonna 2006. Hung up -videolla Madonna ihastuttaa pinkeissä trikoissa.
- Vuonna 2008 tähti käänsi usein katseita läpinäkyvissä asuissa. Sticky & Sweet -kiertueella Madonna puki mustien alusvaatteiden ylle läpinäkyvän topin ja kruunasi asun valkoisella silinterihatulla.
Mikä on Madonnan tyyleistä parhain? Jätä kommenttisi muodin kuningattaren ikimuistoisimmasta asusta.
Indiedays hakee tiimiinsä viestinnän ammattilaista

Haaveiletko työstä muodin ja blogimaailman parissa? Indiedays hakee tiimiinsä viestinnän ammattilaista. Lue lisää!
