Esittelyssä Lookbook-bloggaaja: freelancersfashion

Esittelemme tässä juttusarjassa Indiedays Lookbookiin kuuluvia bloggaajia ja suunnittelijoita. Tällä kertaa esittelyvuorossa on Freelancer’s Fashion Blog – blogia pitävä ja Lookbookissa freelancersfashion-nimellä esiintyvä Ulrika.
Ulrikan oli alun perin tarkoituksena aloittaa yhteinen blogi freelancer-ystävänsä kanssa, mutta lopulta hän päätyi perustamaan oman Freelancer’s Fashion Blogin, joka täyttää tänä syksynä 4 vuotta. Hän pysyi aluksi anonyyminä eikä julkaissut lainkaan valokuvia, vaan piirsi jokaisen asukuvansa. Myöhemmin Ulrika vaihtoi kuitenkin piirtämisen valokuvaukseen, koska huomasi piirtämisen vievän liikaa aikaa.

Blogin kirjoituskielenä on alusta pitäen toiminut englanti. Englanniksi kirjoittaminen oli päivänselvä valinta, sillä suuri osa lukijoista on ulkomaalaisia, muun muassa ruotsalaisia, yhdysvaltalaisia sekä australialaisia. ”Bloggaamisen parhaita puolia on ollut uusien ihmisten tapaaminen ympäri maailmaa. Vuosien varrella olen saanut monia samanhenkisiä ystäviä, joiden kanssa voi vaihtaa kuulumisia kahvin tai shoppailun parissa”, Ulrika mainitsee.
Tyyliään Ulrika kuvailee sanoilla ajaton, naisellinen sekä pin up -henkinen. Hän yhdistelee mielellään keskenään eri vuosikymmeniltä peräisin olevia vaatteita ja leikittelee vaatekokonaisuuksilla. ”Leikkiminen on sallittua eikä pukeutumista saisi ottaa liian vakavasti. On tärkeää pukeutua juuri niin kuin itse haluaa”, Ulrika toteaa.

Ulrikalla ei ole ketään tiettyä tyyli-ikonia, vaan hän inspiroituu eri aikakausista, joista erityisesti sydäntä lähellä ovat 50- ja 60-luku. Usein inspiraatio pukeutumiseen lähtee mielikuvasta, jonka perusteella hän luo itseään miellyttävän asukokonaisuuden. Ulrika ei niinkään välitä shoppailla vaatekaupoissa ja surffaileekin mieluummin verkkokaupoissa. Yhdeksi suosikkikaupakseen hän mainitsee muun muassa Trashy Divan, josta löytää upeita vintage-henkisiä mekkoja niin arkeen kuin juhlaankin.
Ulrika on koulutukseltaan graafinen suunnittelija, mutta mielenkiintoista kyllä, hän työskentelee työnjohtajana satamassa. Kahden ammattinsa lisäksi hän on esiintynyt kolmen vuoden ajan burleskiesiintyjänä The Itty-Bitty Tease Cabaret -ryhmässä. Ryhmän esiintyjät matkustelevat ympäri maailmaa esittäen soolo- sekä ryhmäesityksiä.

Lähitulevaisuuden haaveissa Ulrikalla on suunnitella vintage-henkisiä vaatteita, jotka olisivat klassisia ja naisellisia. Hän on jo suunnitellut vaatteet aika loppuun asti, mutta käytännön asiat eivät ole vielä varmoja. ”Jos vaatemallistoni menestyisi, niin olisi hienoa tehdä toinen mallisto, jossa olisi mukana sekä asusteita että kenkiä”, Ulrika kertoo.
Katso Ulrikan Lookbook-profiili ja asukuvat TÄÄLTÄ!
Katso Ulrikan The Freelancer’s Fashionblog -blogi TÄÄLTÄ!
Teksti: Pia / Toimitus
