Vaatteella on vahva vaikutus
Vaate antaa itsetuntoa, luo suojan, tuo ryhdin sekä viestii ympäristölle keitä ja millaisia olemme. Voimme piiloutua vaatteeseen tai yrittää miellyttää niiden kautta muita. Vaate vaikuttaa henkisesti ja fyysisesti. Toisena päivänä haluamme olla näkyviä, toisena päivänä julistaa kovaan ääneen mielipiteitämme tyylin keinoin.
Nämä ovat moneen kertaan palkitun pukusuunnittelija Tiina Kaukasen ajatuksia. Vaatteet luovat ihmisen, hahmon, myös koskettavassa Vuosaari-elokuvassa, jonka puvustuksen takana Tiina on.

Mitä, Laura Birn rähjäisenä lähiöprinsessana?
Aku Louhimiehen ohjaamassa Vuosaari-elokuvassa kuljetaan kahdeksan päähenkilön rinnalla viikon ajan. Hahmot ovat erilaisia keskenään, rikkinäisiä ihmisiä kaikista sosiaaliluokista. Tiina korostaakin, että kyse ei ole missään nimessä ”vaateleffasta”, trendikatsauksesta, päinvastoin. Henkilöiden asuvalinnat tukevat heidän tarinaansa ja asennetta elämään.
Vuosaari-elokuvaan näyttelijöille luotiin karaktäärit, jotka poikkeavat täysin heidän oikeasta persoonallisuudestaan. Tuotantotiimissä panostettiin voimakkaasti aitojen, koskettavien hahmojen luomiseen. Tiina suuntaa valokeilan karismaattisiin näyttelijöihin, joiden heittäytyminen rooleihinsa on huikeaa. Esimerkiksi eteerisen Laura Birnin sukellus elämästä eksyneen, rosoisen lähiöprinsessan ihoon onnistui jopa niin hyvin, etteivät muut näyttelijät tunnistaneet häntä kuvauspaikalla.

Tarkka katsoja haltioituu elokuvan yksityiskohdista, eleistä, sanoista, sielun salaisuuksia paljastavista silmistä, vihkisormuksen timantin muodosta, toppatakin väristä, tatuoinneista… Puvustuksen palapeli koottiin pienistä vivahteista: kuka käyttää kuoseja, kuka hopeaa, kuka kultaa, kuka satsaa ulkonäköön, kuka vähät välittää vaatteistaan. Valkokankaalla nähdään kokonaisuus, jonka parissa tiimi aloitti työskentelyn jo kaksi vuotta sitten.


Luksusta ja riepuja
Vuosaari-elokuvaan Tiina haali vaatteita kierrätyskeskuksista ja Pariisista. Hän loi kokonaisuuksia luksusputiikkien löydöistä ja kavereiden vaatekaapeista. Pukusuunnittelija on kuin stylisti, joka luottaa vainuunsa ja visioonsa siitä, missä muodissa mennään kun elokuva pääsee teattereihin.
Tiina luottaa sekä klassisiin että moderneihin linjoihin.
– Ehdottomia suosikkejani ovat kokoelmien mallikappaleet, joita ei ole muuten saatavilla. Koluan myös alennusmyyntien rippeitä, sillä loppukattaukseen jää usein vaatteita, jotka ovat olleet kuluttajalle ehkä liian erikoisia. Tahdon koostaa kattauksen, jota ei löydy katsojan omasta kaapista.


Mitkä ovat pukusuunnittelijan lempileffat?
Tiina päätyi elokuvien maailmaan kuin sattumalta. Taideteollisen korkeakoulun vaatesuunnittelun opiskelija tutustui elokuvataiteen osaston ihmisiin ja verkosto muodostui. Hän on suunnitellut puvustuksen lukuisiin suomalaisten suosikkielokuviin, kuten esimerkiksi Sisko tahtoisin jäädä, Rööperi, Käsky, Riisuttu mies, Saippuaprinssi ja Matti.
– Unelmaprojektini olisi työskennellä elokuvassa, jossa elokuvaohjaajalla on vahvat visiot sekä paljon intohimoa. Tyylilajilla ei niinkään ole minulle suurta väliä. Esimerkiksi Wes Andersonin, Lars von Trierin, Jacques Audiard, Coenin ja Dardennen veljeksien kanssa työskentelisin todella, todella mielelläni.
Jo lapsena leffoihin rakastanut Tiina ei pysty nimeämään vain yhtä lempielokuvaa, ennemmin hän listaisi niitä parikymmentä.
Tiinan suosikkelokuvat top 6:
- Fantastic Mr. Fox
- Mullholland Dr
- Cassandras dream
- Taxi driver
- Death Proof
- Persona, naisen naamio
Puvustuksiltaan upeita elokuvia Tiinan mielestä ovat Tiikerikissa, Moulin Rouge, Melancolia ja Keskipäivän aave.
Millainen oli Tiina Kaukasen ohjelma haastattelupäivänä?
Pukusuunnittelijan työt lomittuvat. Välillä kalenteri täyttyy työmenoista, joiden jälkeen voi alkaa rauhallisen luova, suunnitteluun painottuva kausi.
Haastattelupäivän työkattaus:
Aamulla ja aamupäivällä:
Alusvaatteiden ja säärystimien hakua vaateliikkeistä Paavo Wersterbergin ohjaamaan He eivät asu enää täällä -näytelmään Suomen Kansallisteatterissa. Kantaesitys saa ensi-iltansa 8.2.2012.
Kenkien etsintää Aleksi Mäkelän Kaappari-elokuvaa varten. Kuvaukset starttaavat maaliskuussa.
He eivät asu enää täällä -näytelmän läpimeno Kansallisteatterissa ja puvustuksen viimeistelyä.
Iltapäivän aikana:
Aikataulujen säätämistä, muun muassa Kaappari-elokuvan näyttelijöiden mittojen ottamista varten.
Mainoksen puvustuksen valmistelua, kuten esimerkiksi formulakypärän metsästämistä.
Elokuvasäätiön kevätkauden avajaiset
Illalla:
Suuntana tennisleiri.
Vuosaari-elokuvan ensi-ilta perjantaina 3.2.2012.
Teksti: Satu Mäkilä
Kuvat: Tiina Kaukanen ja Vuosaari-elokuva

3 helmikuu 2012, 20:53
Mainio artikkeli.
“Versterberg” kirjoitetaan muuten Westerberg ;)
8 helmikuu 2012, 13:31
Hei Pilvi,
kiitos kiitoksista!
Ja kiitos nimivirhe-huomiosta. Paavo korjattu W:ksi :)
Kepeää kevään odotusta sinulle,
terkuin toimitus.