Oma elämä
Indiedaysin Oma elämä – osion alta löydät mielenkiintoisia, jotka käsittelevät oman elämän tapahtumia ja antavat vinkkejä elämänhallintaan.
Voita liput Lenny Kravitzin keikalle
Live Nation varmisti maanantaina, että amerikkalaisrokkari Lenny Kravitz nähdään Helsingin Hartwall Areenalla maanantaina 17.9. Liput syksyn kuumimmalle keikalle tulevat myyntiin maanantaina 21.5. kello 9.00. Indiedays osallistuu konserttihurmokseen arpomalla blogeissaan kaksi lippupakettia.

Karismaattinen laulaja nähtiin Suomessa viimeksi vuonna 2008, jolloin kolmituntinen hittiputki villitsi keikkakansan sekä Turussa että Helsingissä. Musaelämyksen lisäksi artistin faneille on luvassa myös roppakaupalla silmänruokaa, sillä Kravitz viihtyy lavoilla tunnetusti ilman paitaa.

Monilahjakas tähti on laulamisen lisäksi kunnostautunut niin lauluntekijänä, sovittajana, tuottajana kuin näyttelijänäkin. Aikaisemmilla keikoillaan monikertainen Grammy-voittaja on napannut mikin lisäksi käteensä myös basson, rumpukapulat ja syntetisaattorin. Monenkohan soittimen takana Kravitz Suomessa nähdään?

Indiedaysin kaksi bloggaajaa ovat mukana Live Nationin yhteistyökampanjassa ja arpovat blogeissaan lippupaketit Lenny Kravitzin järisyttävälle keikalle. Kurkkaa nyt Tyyliä metsästämässä -blogiin, kerro suosikkibiisisi ja voit voittaa itsellesi ja ystävällesi liput supertähden keikalle 17.9. Lippujen arvo 58 euroa/kappale.
Teksti: Mari Ojala
Kuvat: Warner Music
Äideistä parhaimman sain…
Miten sinä hemmottelet äitiäsi? Vai kaipaatko viime hetken vinkkejä rakkaan äitisi hemmotteluun sunnuntaina? Indiedays kyseli bloggaajiltaan, miten he hellittelevät äitiään. Entä mikä äitienpäivä on jäänyt heille erityisesti mieleen?

Rillan koti -bloggaaja on kolmen ihastuttavan lapsen äiti.
– Äitienpäivän helmiä ovat aamut, kun herään alakerrasta kuuluvaan kilinään ja kolinaan ja samalla itse teeskentelen nukkuvaa. Uskon, että lapset ovat äitienpäivästä yhtä innostuneita kuin minäkin, Rilla pohtii hymyillen.
– Olen säästänyt lasten kaikki askartelut ja kortit vuosien varrelta. Niiden selaaminen on liikuttavaa. Lahjaksi en oikein osaa toivoa mitään. Päivää säväyttävä salaperäisyys, hyväntuulisuus ja ilo riittävät minulle. Varovaisesti minulta on kuitenkin tiedusteltu lempivärejä ja minkälaisesta suklaasta pidän. Miehelle tosin voisin vinkata uudesta Pandoran nahkarannekorusta.
Omaa äitiään Rilla hemmottelee tänä vuonna japanilainen puutarha -teemalla. Lahja sisältää aiheeseen liittyvää rekvisiittaa sekä työvoimaa.
Focus on Fashion -blogin Sallan äiti on ihastunut vartalovoiteisiin, joten äitienpäivälahjan valinta oli helppo. Lahjakääreeseen Salla kätkee tällä kertaa kesäisen, mansikantuoksuisen voiteen.
– Aiemmin meillä ei ole ollut tapana ostaa äidille lahjoja äitienpäivänä, valkovuokkokimppu ja itse askarreltu kortti ovat riittäneet. Nyt kuitenkin minulla oli äitiä niin kova ikävä, että halusin hemmotella häntä erityisesti. Ainakin omalle mamalleni kosmetiikkalahjat ovat aina mieluisia ja myös leipomuksista on tullut positiivista palautetta, Salla kertoo.
Sallan perheessä on jo vakiintunut kaava äitienpäivän ohjelmaan, joka toistuu joka vuosi. Sabluuna on sama kuin monessa muussa perheessä: valkovuokkojen poimintaa metsässä, äidille aamiainen sänkyyn, onnittelureissu isoäidin luona ja hyvää ruokaa.

Polka Dotsin Jonna hemmottelee äitiään valkovuokkokimpulla, itse leivotulla kakulla ja kertomalla, ettei selviäisi päivästäkään ilman äidin neuvoja.
Hänellä on oivallinen lahjavinkki:
– Jokin aika sitten annoimme veljieni kanssa äidille lahjaksi hopeisen rannerenkaan, johon oli kaiverrettu meidän kaikkien lasten nimet.
Vuosien varrelta Jonnalle on jäänyt mieleen äitienpäivä kahdenkymmenen vuoden takaa.
– Olimme veljeni kanssa päättäneet, että valkovuokkojen tulee olla odottamassa kun äiti herää, joten nousimme ylös jo viiden aikaan ja kaatosateesta huolimatta kyykimme läheisessä metsässä puoli tuntia varmistaaksemme, että äiti saa varmasti komeimman mahdollisen kukkakimpun, hän naureskelee.

Go 4 it vol. 2 -blogin Minttu nauttii monen muun äidin tapaan hemmottelusta, perheen kanssa olemisesta, hyvästä ruuasta ja siitä, että muut tekevät kaikki äidille normaalisti kuuluvat kotityöt vaikka vain tuon yhden päivän aikana.
– Toivomuslistallani ykkösenä on lahjakortti kauneushoitolaan, hierontaan tai vaikka kylpylään. Myös itse tehdyt kortit, kuten ”tällä lahjakortilla saa niskahieronnan” tai “tiskaan viikon tiskit” ovat erittäin tervetulleita. Lahjoista parhain on kuitenkin yhdessäolo.
Minttu on saanut kokea monia ihania äitenpäiviä.
– Ikimuistoisin on varmasti se ihan ensimmäinen, kun itse olin äiti.

Myös Si Modan Caseyn mielestä perinteiset tavat äidin hemmotteluun ovat parhaita. Hänen listallaan ovat muun muassa makoisa aamupala, herkulliset leipomukset, mahtava päivällinen, kauniit kukat ja siivousapu.
Jos lahjabudjetti on pieni, Casey ehdottaa tekemään lahjan itse tai täyttämään vaikka piknik-korin äidin suosikkiherkuilla.
– Isommalla budjetilla voi palkita äiti vaikka konserttilipuilla tai lahjakortilla. Vanhemmille on toisinaan vaikea ostaa tavaraa joten aineettomat lahjat ja kulutustavarat kuten ruoka toimivat minusta parhaiten. Jos minulla olisi rajaton budjetti, haluaisin viedä äitini jonnekin missä hän ei ole vielä käynyt, vaikkapa Norjaan, siellä on tähän aikaa vuodesta tavattoman kaunista.

Norjassa asuvalle Kalastajan vaimo -blogin Johannalle paras lahja on prinsessa-kohtelu eli toisin sanoen äidin ei tarvitse tehdä koko päivänä mitään, esimerkiksi kotitöitä, vaan muut hoitavat kaiken. Bonuksena voisi olla lahjakortti hemmotteluun, kasvohoitoon tai vaikka hierontaan.
– Ihana idea on myös aamulla äidille annetut laput, joissa on pikku palveluksia, joita äiti voi käyttää päivän aikana. Nämä voivat olla esimerkiksi kahvinkeitto, kynsien lakkaus ja kuuma kylpy.
Norjassa tosin ei vietetä toukokuussa äitienpäivää, mutta se ei estä toiveita sunnuntaina siististä kodista, täytekakusta ja kukista.
– Suomessa vietetyistä äitienpäivistä muistan parhaiten juuri kakut, valkovuokot ja itse tehdyt kortit. Niistä varmaan kaikki äidit ilahtuvat eniten.

Heidi K.:n äidille riittää, että saa kylään tyttärensä, sillä he eivät näe usein pitkän välimatkan vuoksi. Joka vuosi yhdessä mennään myös syömään isoäidin luo. Päivän sydämellinen tunnelma ei Heidin mukaan kaipaa erikoista ohjelmaa.
Myös lahjassa ajatus on tärkein. Äidin tyyliin koottu kaunis kynttiläasetelma, kasvohoito tai hieronta ovat Heidin lahjavinkkejä.
– Pienempänä oli kiva saada keittää äidille tee, tehdä aamupala ja viedä ne sänkyyn. Parhaimpia olivat ala-aste aikaiset äitienpäivät, kun olimme askarrelleet koulussa lahjan ja oli jännittävää antaa se äidille.

Magicpoksin Majlla on vieno toive äitienpäivälle.
– Olisi upeaa nukkua aamulla hieman pidempään.
Päivälle on luvassa myös yllätyksiä. Perhe suuntaa yhdessä juhlapäivälliselle, mutta paikka on vielä suuri salaisuus. Myös omalle äidilleen Maj suunnittelee yllätystä.
– Lapsuuden äitienpäivät olivat ihania, mutta tietysti äitienpäivät ovat olleet aivan erityisiä siitä asti, kun tulin itse äidiksi.
Koonnut: Satu Mäkilä
Kuvat: Indiedaysin bloggaajat
Parhaat alennukset nettikauppoihin Indiedaysiltä!
Shoppailit missä nettikaupassa tahansa, jatkossa kannattaa kurkata Indiedaysin alennuskoodien tarjouksiin ennen kuin klikkaat itsesi kassalle. Olemme koonneet lukijoidemme iloksi laajan kattauksen nettiputiikkien tarjouksia.
Tällä hetkellä tarjolla on muun muassa alennuskoodit hiuspidennyksiin Nethairille, Lensonin tarjous värillisistä piilolinsseistä sekä alennus Crocsin verkkokauppaan. Yves Rocher puolestaan tarjoaa koodilla kymmenen prosentin alennuksen sekä aurinkosuojatuotteen kaupan päälle.
Katso kaikki alennuskoodit täältä!
Mikä sinusta tulee isona?
Mikä sinusta tulee isona?
Indiedaysin ja Valmennuskeskuksen yhteistyökampanja antoi neljälle bloggaajalle mahdollisuuden pohtia tavoitteitaan. Indiedaysilla blogia kirjoittavat Iina ja Marianna valitsivat coaching-uravalmennuksen. Indiedaysin Lookbook-bloggaajat Iina ja Riina puolestaan päättivät tähdätä korkeakouluopintoihin valmennuskurssin avulla.
Sydämen ääni vai palkan suuruus?
MouMou-blogin Iina oli hukassa tulevaisuutensa kanssa. Hän oli aikoinaan aloittanut kemian opinnot hetken mielijohteesta, mutta ala tuntui tylsältä, eikä antanut oikeutta nuoren naisen luovuudelle.
Iina tahtoi selvittää, oliko kyse motivaatio-ongelmasta vai väärästä koulutusvalinnasta. Hän pyöritteli mielessään myös bloginsa lopettamista sekä media-alalle siirtymistä.
– Jos on aika etsiä uusi ala, kannattaako sydäntään kuunnella vai onko suunta valittava palkka-arvioiden ja työllistymisprosenttien mukaan? hän pohti ennen kampanjan alkua.
Iinan mielestä Valmennuskeskuksen uravalmennus oli loistava mahdollisuus selvittää sekavia tuntemuksiaan. Coaching koostui viidestä tapaamisesta uravalmentajan kanssa. Ensimmäisen tapaamisen teemana oli itsetuntemus ja omien unelmien, harrastusten sekä ajatusten kartoittaminen.
Seuraavat uravalmennus-tapaamiset keskittyivät mahdollisuuksiin sekä valintaan ja toimintaan. Tehtävinä muun muassa olivat konkreettisen tavoitteen sekä aikataulun määrittely.
Tapaamisten myötä tavoitteet opintoja kohtaan alkoivat selkiytyä. Kun kaikki tapaamiset olivat ohi, Iina kuvailee oloaan kevyemmäksi ja helpottuneeksi.
– Jatkan syksyllä opintojani 99 prosentin varmuudella kemian parissa Helsingin yliopistossa. Päätin myös muuttaa kevään aikana blogiani uuteen suuntaan.
Muutkin tulevaisuuden suunnitelmiin liittyvät palaset loksahtivat paikoilleen.
– Kuoppasin ajatukset media-alasta, koska en tahdo muuttaa mukavaa harrastusta sitovaksi ja mahdollisesti ahdistavaksi työksi.
– Nyt katsotaan, minne elämä vie ja miten hyvin suunnitelmani lopulta toteutuvat, Iina hymyilee.
Motivaatiota ja päättäväisyyttä
Indiedaysilla Mariannan-blogia kirjoittava Marianna vietti välivuosia lukion jälkeen. Unelmien työ liittyi media-alaan, viestintään, valokuvaukseen ja muotiin, mutta päätös ammatinvalinnasta askarrutti sillä opiskelu- ja työmahdollisuuksia ja eri teitä niihin on paljon. Mariannalta puuttui selkeät tavoitteet sekä mielikuvat siitä, miten niihin pääsee.
– Polut, joita pitkin pääsen kohti unelmiani, olivat hämärän peitossa. Toiveenani oli, että itselleni selkiytyisi paremmin, mihin seuraavaksi ja miten.
Viiden uravalmennuskerran ohessa bloggaaja saikin tehtäväkseen luoda ideapankin, johon kerätä kaikkea itseään inspiroivaa. Lisäksi ajatuksia avattiin kirjoitustehtävien avulla.
– Tehtäviä tehdessä selvisi tärkeitä pointteja, joita normaalissa arjessa harvoin pysähtyy miettimään. Sain uusia oivalluksia esimerkiksi itsetuntemuksesta, omista vahvuuksista ja heikkouksista.
– Etenimme tapaamisissa kohti tavoitettamme, eli konkreettisen toimintasuunnitelman tekemistä. Yllätyin joka kerralla, miten ahkerasti uravalmentajani oli kerännyt tietoa uusista mahdollisuuksista edetä, opiskeluun, työhön ja harrastetoimintaankin liittyen. Koko uravalmennus oli alusta loppuun täysin omien toiveideni mukainen. Pohdin pintaa syvemmältä, mitä elämältäni haluan. Kurssilta sain toimintasuunnitelmien ja itsetuntemuksen lisäksi myös aimo potkun motivaatiota, ja intoa haastaa itseni.
– Kun on tarpeeksi päättäväisyyttä, niin eteenpäin pääsee, aivan varmasti! Millä alalla sitten kenenkin unelmat ovatkaan, Marianna rohkaisee.
Valmennusta missä vain, milloin vain

Indiedaysin Lookbook-bloggaajat Iina ja Riina puolestaan valitsivat korkeakouluopintoihin tähtäävän valmennuskurssin.
Tieto Indiedaysin kampanjasta herätti Oh Molly! -blogin Riinan pitkäaikaiset haaveet lääketieteellisen opinnoista.
– Tunnen itseni. Jos en kertaakaan yrittäisi lääkikseen niin, että panostaisin pääsykokeisiin, vatvoisin asiaa lopun elämään. Tajusin, että nyt on se hetki, jolloin minun täytyy tämä tehdä. It’s now or never, sanoisi Elvis, joten sillä mennään!
Hän ilmoittautui kurssille hektisessä elämäntilanteessa. Samaan aikaan Riina opiskeli kätilöksi, oli työharjoittelussa sekä palkkatöissä. Edessä oli myös vaihto Intiaan.
Valmennuskeskuksen tarjoama Lääketiede Koti -kurssi sopi kuitenkin Riinan suunnitelmiin joustavuutensa ansiosta.
– Kyseessä on Suomessa täysin uusi virtuaalikurssi, jossa kaikki opetus tapahtuu netissä. Voin siis opiskella omalla aikataululla toiselta puolelta maapalloa, Riina iloitsee.
Pääsykokeiden materiaali haltuun
Pure Love-bloggaaja Iina oli puolestaan päättänyt viettää välivuoden ja pohtia tulevaisuuttaan. Urahaaveet eivät kuitenkaan tuntuneet selkiytyvän ja kampanjan tarjoama mahdollisuus osallistua kauppatieteiden valmennuskurssille tuntui hyvältä vaihtoehdolta.
– Hain opiskelemaan kauppatieteitä myös viime keväänä, silloin pääsykokeisiin luku jäi lähinnä kirjojen kertaalleen läpiselaamiseksi. Motivaatiota pääsykokeisiin valmistautumiseen ei sinä keväänä vielä ollut.
Tauko teki hyvää, kasvatti Iinan halua saada opiskelupaikka ja pääsykoekirjatkin alkoivat tuntua houkuttelevilta.
Huhtikuussa kokeiden vaatima työmäärä kuitenkin yllätti bloggaajan. Valmennuskeskuksen tarjoamat opiskelumateriaalit, kirjojen tiivistelmät ja tehtävät sekä pääsykoeharjoitukset auttoivat kuitenkin urakassa eteenpäin.
– Olen oppinut kurssilla asioita, jotka muuten ovat tuntuneet haastavilta tai vaikeilta, ja sen lisäksi olen saanut puhtia lukemiseen. Toki minua hieman jännittää, ehdinkö oppia tarpeeksi hyvin kaikki ennen kesäkuuta, jolloin pääsykokeet ovat. Toivon kuitenkin, että opin ja voin mennä kokeisiin luottavaisin fiiliksin!
Lue bloggaajien kootut postaukset sekä lisätietoja Valmennuskeskuksen kurssitarjonnasta Indiedaysin brändisivulta. Sivulla voit myös esittää kysymyksiä Valmennuskeskuksen asiantuntijalle. Huomaa myös frendialennus, jolla jo kaksi henkilöä pääsee kurssille alennettuun hintaan!
Teksti: Mirjana Stenbom
Kuvat: MouMou, Mariannan, Oh Molly! ja Pure Love
Malinin tarina: koulukiusatusta suosituksi bloggaajaksi
Satoja tuhansia lukijoita kuukaudessa, yli puoli miljoonaa videonäyttöä, muotiviikkoja, oma yritys, koru- ja ballerinamallistot, hyväntekeväisyystyötä ja paljon paljon muuta – Malin on valmiina näyttämään maailmalle mihin kaikkeen hänestä onkaan. Hänen tiensä huipulle ei ole ollut helppo, sillä häntä kiusattiin koulussa koko nuoruuden ajan. Indiedays haastatteli ruotsalaisen Mogi-blogin takaa löytyvää upeaa Malin Richardsonia ja kysyi, mikä on hänen bloginsa suosion salaisuus.

Miten kuvailisit blogiasi?
Blogini tarkoitus on innoittaa lukijoita. Keskityn muotiin, ruokaan ja matkustamiseen, sillä ne ovat suurimpia intohimojani ja myös omia inspiraation lähteitäni.
Miten bloggaaminen on muuttanut elämääsi?
Bloggaaminen on avannut minulle monia ovia. Muotifoorumi Veckorevyn jakaman Vuoden Videobloggaaja 2009 -palkinnon voittaminen oli minulle tärkeä . Viime syksynä yksi unelmistani kävi toteen, kun lanseerasin Syster P by Mogi -korumallistoni. Korujani on saatavilla kaikkialla Skandinaviassa, Sveitsissä, Los Angelesissa sekä seuraavista nettikaupoista: Accessora, By leia d. ja Creative lounge. Tällä hetkellä suunnittelen jymymenestykseksi muodostuneen Syster P:n laajennusta ja omaa ballerinamallistoa. Alkuvuodesta sain kutsun sekä New Yorkin ja Pariisin muotiviikoille. Tuntuu vieläkin uskomattomalta, että sain kunnian istua Michael Korsin näytöksen eturivissä.

Mikä on blogisi suosion salaisuus?
En pelkää leikitellä erilaisilla tyyleillä ja uskon, että lukijani nauttivat siitä. Uskallan siirtyä mukavuusalueeni ulkopuolelle ja kehittää tyyliäni eteenpäin.

Millaiset asiat kiinnostavat sinua muodin lisäksi?
Minua kiusattiin koulussa koko nuoruuteni. Matkani menestykseen on ollut kuoppainen, mutta vaikeat kokemukset ovat vahvistaneet minua. Haluan jakaa tarinani ja tehdä yhteistyötä järjestöjen kanssa, jotka nostavat esiin minulle tärkeitä teemoja. Olen mukana muun muassa Teens Against Bullyingin, Friendsin ja Non Smoking Generationin toiminnassa.
Mistä ammennat inspiraatiota pukeutumiseesi?
Saan ideoita pukeutumiseen matkoiltani, erityisesti Pariisista. Selailen paljon muotilehtiä, nautin taiteesta ja katselen luontodokumentteja. Ihailen myös katutyylejä eri blogeista sekä surffailen omassa blogissani. Katselemalla vanhoja asujani saan ideoita, mitä voisin tehdä paremmin.

Onko sinulla tyyli-idoleja?
Rakastan klassista tyyliä modernilla twistillä maustettuna. Olivia Palermo on yksi suosikeistani, olisi ihanaa päästä hänen vaatekaapilleen.

Mistä ostat vaatteesi?
Teen paljon ostoksia netissä. Perfectly basics, Shopbop, Kirna Zabete, Modewalk ja L’Inde le palais myyvät suosikkisuunnittelijoideni luomuksia ja postittavat ympäri maailman.
Onko sinulle käynyt joskus vaatemokia tai oletko tehnyt noloja heräteostoksia?
Kuvat nuoruusvuosiltani tuovat usein hymyn huulilleni. Totta kai selaillessani omaa blogiani tulee myös ihmeteltyä vanhoja asuvalintoja. Tyylini kuitenkin kehittyy ja muuttuu, mikä on upeaa huomata.
Onko sinulla luottoasua pahan pukeutumispäivän varalle?
Niinä päivinä kun mikään ei tunnu näyttävän hyvältä, puen Mihin farkut ja Missonin tunikan. Asu tuntuu mukavalta päällä ja Missonin iloinen printti piristää mieltä.

Mikä on rakkain asusteesi?
Rakastan Chanelin XL Jumbo -laukkuani, jonka ostin Pariisista. Myös Omegan kello ja Buccelatin sormus ovat minulle erittäin tärkeitä.

Malinin tyylivinkit kesälle 2012:
- Hauska printtipaita
- Näyttävä, värikäs kaulakoru
- Pastellit farkut
- Paljettijakku
- Kimaltavat ballerinat

Kuka: Malin Richardson, ruotsalainen bloggaaja
Ikä: 22
Asuinpaikka: Asun Tukholmassa yhdessä poikaystäväni Angreaksen kanssa.
Ammatti: Perustin oman yrityksen 20-vuotiaana. Suunnittelen koruja ja asusteita ja bloggaan kokopäiväisesti.
Ihailen: Isääni ja äitiäni. Arvostan suunnattomasti isäni pistämätöntä bisnesvainua. Äitini on maailman upein ihminen ja luovempaa ihmistä tuskin löytyy maailmasta.
Minusta tulee isona: Haluaisin jatkaa suunnittelun parissa. Stailaan mielelläni ja nautin työskentelystä myös television ja radion parissa. Haluan inspiroida nuoria ja nostaa heidän itseluottamusta.
Näitä blogeja seuraan: TheBlondeSalad on suosikkini. Lisäksi seuraan muotisivustoja ja kuten Style ja Vogue.

Teksti: Mari Ojala
Kuvat: Malin Richardson
