Kilpailu ja arvonnat

Indiedaysin Kilpailu & arvonnat –osiosta löydät parhaimmat kilpailut ja arvonnat, joissa upeita palkintoja. Tutustu valokuvakilpailuihin, joissa hienoja palkintoja.

toukokuu 17 2012

Voita liput Lenny Kravitzin keikalle

Live Nation varmisti maanantaina, että amerikkalaisrokkari Lenny Kravitz nähdään Helsingin Hartwall Areenalla maanantaina 17.9. Liput syksyn kuumimmalle keikalle tulevat myyntiin maanantaina 21.5. kello 9.00. Indiedays osallistuu konserttihurmokseen arpomalla blogeissaan kaksi lippupakettia.

Karismaattinen laulaja nähtiin Suomessa viimeksi vuonna 2008, jolloin kolmituntinen hittiputki villitsi keikkakansan sekä Turussa että Helsingissä.  Musaelämyksen lisäksi artistin faneille on luvassa myös roppakaupalla silmänruokaa, sillä Kravitz viihtyy lavoilla tunnetusti ilman paitaa.

Monilahjakas tähti on laulamisen lisäksi kunnostautunut niin lauluntekijänä, sovittajana, tuottajana kuin näyttelijänäkin. Aikaisemmilla keikoillaan monikertainen Grammy-voittaja on napannut mikin lisäksi käteensä myös basson, rumpukapulat ja syntetisaattorin. Monenkohan soittimen takana Kravitz Suomessa nähdään?

Indiedaysin kaksi bloggaajaa ovat mukana Live Nationin yhteistyökampanjassa ja arpovat blogeissaan lippupaketit Lenny Kravitzin järisyttävälle keikalle. Kurkkaa nyt Tyyliä metsästämässä -blogiin, kerro suosikkibiisisi ja voit voittaa itsellesi ja ystävällesi liput supertähden keikalle 17.9. Lippujen arvo 58 euroa/kappale.

 

Teksti: Mari Ojala

Kuvat: Warner Music

toukokuu 11 2012

Parhaat alennukset nettikauppoihin Indiedaysiltä!

Shoppailit missä nettikaupassa tahansa, jatkossa kannattaa kurkata Indiedaysin alennuskoodien tarjouksiin ennen kuin klikkaat itsesi kassalle. Olemme koonneet lukijoidemme iloksi laajan kattauksen nettiputiikkien tarjouksia.

Tällä hetkellä tarjolla on muun muassa alennuskoodit hiuspidennyksiin Nethairille, Lensonin tarjous värillisistä piilolinsseistä sekä alennus Crocsin verkkokauppaan. Yves Rocher puolestaan tarjoaa koodilla kymmenen prosentin alennuksen sekä aurinkosuojatuotteen kaupan päälle.

Katso kaikki alennuskoodit täältä!

toukokuu 10 2012

Haluatko Lady Gagan keikalle?

Jos jäit nuolemaan näppejäsi Lady Gagan ensimmäisen Suomen konsertin lipun myynnissä, saat nyt uuden tilaisuuden. Live Nation vahvisti tiistaina tyylimonsterille toisen keikkapäivän, joka on 28.8. Hartwall Areenalla. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 14.5. kello 9. Indiedays virittäytyy keikkatunnelmiin tekemällä katsauksen popsensaation uskomattomaan elämään. Muistatko nämä faktat vuosien varrelta?

Lady Gaga, oikealta nimeltään Stefani Germanotta, ryhtyi harrastamaan pianonsoittoa viisivuotiaana ja esiintyi jo 14-vuotiaana New Yorkin jazz-klubeilla. Tiesitkö muuten, että Gaga kävi samaa tyttökoulua Paris ja Nicky Hiltonin kanssa?

Parikymppisen popparin musiikkiura sai läpimurtonsa, kun hiphop-artisti Akon pyysi Gagaa tekemään hänelle kappaleita. Pian popsensaatio huomasikin tehtailevansa biisejä ja sanoituksia niin Britney Spearsille, Pussycat Dollsille kuin New Kids On the Blockillekin.

Tähti ilmoitti vuonna 2009 blogissaan omistavansa sekä naisen että miehen sukupuolielimet. Myöhemmin Gaga perui sanansa ja kertoi koko kohun olleen pelkkää pilaa.

Laulajan mukaan julkisuus ja muhkeat tilipussit eivät ole muuttaneet hänen elintapojaan. Säästeliäs superstara asuu edelleen samassa pienessä yksiössä, jonka hän osti kuusi vuotta sitten. Gagan fanit kuitenkin tietävät tähden arvon: hänen käyttämänsä teekuppi myytiin hiljattain hyväntekeväisyyshuutokaupassa huikealla 60 000 eurolla.

Astrologiasta ja yliluonnollisista asioista kiinnostunut poppari valitsi Born This Way -kiertueensa keikkapäivät planeettojen sijainnin perusteella. Erityisen huolissaan Gaga on planeetta Merkuriuksen perääntymisestä kesken maailmankiertueen. Miltäköhän staran tähtikartta näyttää Suomen keikalla?

Teksti: Mari Ojala

Kuvat: Universal Music

Lähteet: Stara, MTV3.fi, Contactmusic.com, HS.fi ja Helmi

toukokuu 9 2012

Äänestä suosikkiasi ja voit voittaa matkan New Yorkiin

Jännitys tiivistyy Carmex-huulivoiteen kuvakilpailussa. Kisan ensimmäisen vaiheen osallistujista kilpailuraati valitsi finaaliin Paulan, Tiian ja Tuulin, jotka pääsivät viettämään päivän mallina Carmexin hengessä muotikuvaaja Mikko Rasilan studiolla. Finalistien kuvauspäivän tunnelmia pääset katsomaan täältä.

Kisan toinen vaihe käynnistyi tänään Carmexin Facebook-sivulla, jossa voit käydä katsomassa Rasilan parhaat kuvat finalisteista ja äänestää suosikkiasi.  Tsekkaa kuitenkin sitä ennen Indiedaysin poiminnat tunnetun kuvaajan otoksista.

Helsinkiläisen Paulan hyvä fiilis näkyy kuvissa.

– Jokainen on varmasti joskus haaveillut mallin urasta, joten oli upeaa päästä työskentelemään huippukuvaajan kanssa,
sähäkkä Paula iloitsee.

Meikkaajan tuoliin istuminen arvelutti aluksi, sillä Tiia toivoi oman tyylinsä välittyvän kuvistaan.
Huoli oli turha, sillä ammattilainen loihti hänelle juuri oikeanlaisen, särmikkään lookin.

– Kokemus oli todella hieno. Facebook-äänestys vähän jännittää, mutta siitäkin tulee varmasti hauskaa,
vihtiläinen Tiia toteaa.

Mikko Rasila tallensi maestron ottein Tuulin olemuksen, jossa yhdistyvät klassinen naisellisuus ja keijumainen herkkyys.

– Mallintyöt kyllä kiinnostavat, helsinkiläinen kaunotar tunnusti.

Vaikuta ja voita!

Tsekkaa Carmexin Facebook-sivuilta,
mitkä huippukuvaajan otoksista pääsivät äänestykseen!

Äänestä suosikkiasi ja voit voittaa matkan maailman trendikkäimpään metropoliin
New Yorkiin itsellesi ja ystävällesi.

Kilpailu on voimassa 17.6.2012 saakka.

 

Teksti: Mirjana Stenbom
Kuvat: Mikko Rasila

toukokuu 4 2012

He ovat Carmex-kuvakisan finalistit!

Carmex-huulivoiteen kuvakilpailun ensimmäinen vaihe starttasi Indiedaysilla huhtikuussa.

Mukana kampanjassa olivat Indiedays-bloggaajat Natalia, Salla ja Irene, jotka inspiroivat kuvillaan lukijoita antamaan Carmex-tyylinäytteensä ja osallistumaan omilla otoksillaan kisaan.

Kilpailun ensimmäisen vaiheen voittajat pääsivät heittäytymään Carmexin fiilikseen muotikuvaaja Mikko Rasilan studiossa. Upea kilpailupalkinto innoitti monet mukaan kisaan ja tuomaristolla oli edessään vaikea valinta. Osallistuneiden joukosta kilpailuraati valitsi kolme finalistia, Paulan, Tiian ja Tuulin, jotka tekivät vaikutuksen kilpailukuvista välittyvillä läsnäololla, tyylillä ja persoonallisuudella.

Indiedays pääsi Rasilan studion kulisseihin seuraamaan kolmikon palkintokuvauksia. Päivä täyttyi jännityksestä, mutta ennen kaikkea ilosta ja naurusta.

Helsinkiläinen 21-vuotias Paula huomasi kilpailun White Trash Disease -blogista ja Natalian särmikkäiden Carmex-kuvien innostamana päätti ladata kuvansa mukaan. Lisäksi hän tunnustaa naurahtaen olevansa riippuvainen huulivoiteesta.
Kuvassa maskeeraaja Timo Karvinen ja Paula suunnittelevat päivän kuvausmeikkiä.

Kuvattavat saivat stailata itsensä Carmexin hengessä. Paula oli tuunannut rouhean nahkarotsin somistamalla sen niiteillä.

Kamerat ovat Paulalle tuttuja, sillä hän harrastaa valokuvausta. Mallikeikka sen sijaan oli hänen ensimmäisensä.
Mikon ammattitaito sekä neuvot auttoivat rentoutumaan ja nauttimaan päivästä mallina.

Myös vihtiläinen Tiia oli meikkaajan tuolissa ja studiokuvauksissa ensimmäisen kerran.

Turvallisuusalaa opiskelevan Tiian päivät kuluvat koulussa ja illat järjestyksenvalvojan töissä. Mallin työt eivät ole kuuluneet 19-vuotiaan neidon uratavoitteisiin.  Kuvauksiin Tiia tuli avoimin mielin ja hyvällä fiiliksellä.

Tiia oli pukeutunut lempiasuunsa.  Luottovaatteet antoivat olemukseen varmuutta.

27-vuotias Tuuli osallistui kuvakilpailuun hetken mielijohteesta bongattuaan Irenen sensuellit Carmex-otokset Mademoiselle Pigalle -blogista.  Kilpailukuvakseen Tuuli lähetti Facebook-profiilikuvansa, joka teki tuomareihin vaikutuksen raikkaudellaan.

Restonomiksi opiskeleva Tuuli on ollut aiemmin mallina muutamissa kuvauksissa ystäviensä projekteissa.
Hänen poikaystävänsä valokuvausharrastuksen myötä kiinnostus mallin töihin on kasvanut.
Työskentely tunnetun kuvaajan kanssa, vas., oli Tuulista mielenkiintoista.

Kuvauksiin Tuuli valitsi ylleen naisellisen kokonaisuuden, jossa oli ripaus rokkia eli pitsitopin, pillifarkut ja korkeat korot.

Kilpailun toinen vaihe on alkanut ja Mikko Rasilan upeita otoksia finalisteista voit äänestää Carmexin Facebook-sivulla.

Kuka on sinun suosikkisi? 
Äänestä ja vaikuta, kuka finalisteista voittaa!
Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan kahden hengen matka New Yorkiin.
Kilpailu on voimassa 17.6.2012 saakka. 

 

Teksti: Mirjana Stenbom
Kuvat: Esa Suurio

Kaikki artikkelit