News:


Rillan koti

    • Kuka minä olen? Olen Rilla ja asustelen perheineni eteläisessä Suomessa, suuren puutarhan ympäröimässä valkoisessa puutalossa. Blogini on iloinen sekamelska kolmen lapsen äitinä olemista, uusioperhettä (+2 lasta ja mies), kiireistä työtä, kotia ja harrastuksia sekä näiden kaikkien yhteensovittamisesta vaihtelevalla menestyksellä. Olen innokas sisustaja ja kotona tuntuu jatkuvasti olevan joku projekti kesken. Kesäisin höyrähdän pihahommiin ja syksyn tullen olen onnellinen talvitauosta. Tunnustaudun kosmetiikan sekakäyttäjäksi ja sillä saralla olen kovin liipaisinherkkä, kokeilen milloin mitäkin. Kenkiä ja käsilaukkuja ei tällä naisella voi olla liikaa ja olen vilpittömän iloinen jokaisesta uudesta löydöstäni. Lisäksi on tunnustettava, että luen ihan liikaa blogeja ja naistenlehtiä

      Oma tyylini? Omaa silmää miellyttävät eniten naiselliset asut ja asusteet, pieni määrä hörhelöä/bling-blingiä tekee kokonaisuudesta mun jutun. Vaatekaapistani löytyy pääasiassa pehmeitä murrettuja sävyjä, valkoista, tummansinistä ja mustaa. Lisäksi yksi punainen neule, jota käytän jouluisin Isoja huiveja, pehmeitä neuleita, laadukkaita kenkiä ja käsilaukkuja. Ostoksilla muistan aina katsoa materiaalilapun (sen hintalapun lisäksi) ja kannan kotiin vain laatutavaraa. Muovikenkiä siis en omista ja akryylineuleet saavat minun puolestani jäädä kaupan hyllyille.

      Tyylivinkkini? Leikekirja – joko paperinen tai virtuaalisellainen! Ota talteen kuvia omaa silmääsi miellyttävistä asuista ja asukokonaisuuksista. Nuo mielessä vaateostoksille tai uutta päivän asua kokoamaan, onnistut varmasti Sama toimii sisustamisessa täsmälleen yhtä hyvin.

      YSTÄVÄKIRJA

       

      • Nimi blogimaailmassa: Rilla
      • Pituus? 165, korkeintaan
      • Silmien väri? siniharmaa
      • Hiusten väri? vaalea (ainakin kampaajakäynnin jälkeen)
      • Horoskooppi? jousimies
      • Mitä opiskelit? tuotantotaloutta LTY:ssä.
      • Mikä Disney-hahmo kuvastaa parhaiten persoonaasi? Iineksen ja Lumikin risteytys. Kääpiötäkin meillä
      • on melkein se 7
      • Paheesi? sokeri ja myöhään valvominen.
      • Lempiruoka ja juoma? Kaikki eksoottisterveellinen ja karkki + pepsi max ja hyvä punaviini. Ei välttämättä
      • kaikki samaan aikaan.
      • Paras paikka maailmassa? koti, ehdottomasti
      • Eniten tykkään? omasta perheestä
      • Eniten inhoan? silittämistä ja aikaisia herätyksiä plus keltaista väriä, varsinkin hiuksissa …
      • Mikä on kaunista? Nukkuvat lapset
      • Motto? Se mikä ei tapa, vahvistaa.
      • Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa miljoonan? Lähtisin kenkä- ja laukkuostoksille ja siitä suoraan
      • yksityispankin vastaanotolle.
      • Keksintö, jota ilman et voi elää? Kasvovoiteet ja käsirasva.


      Siirry blogiin

      Uusimmat artikkelit