Material World of Tuukka

-
Tuukka
Olen Tuukka, opiskelen kauppakorkeakoulussa ja asun tyttöystäväni kanssa Punavuoressa. Maaliskuun 2010 lopusta alkaen asun Tokiossa reilut neljä kuukautta. Päädyin bloggaamaan vaatteista ja muodista koska koin, että haluan jakaa näkemiäni ja kokemiani asioita, koota itselleni tärkeitä asioita yhteen sekä suuren mielenkiinnon takia aihepiiriä kohtaan.
Tyylilläni etsin asioita, jotka miellyttävät minua. Nautin erityisesti uusien juttujen etsimisestä. Tyylini kehitys on mennyt yhä ajattomampaan ja klassisempaan suuntaan, jota toisinaan sekoitan erilaisiin ja uusiin juttuihin. Pukeutumiseni inspiraationlähteitä ovat: meri ja siihen liittyvät asiat, mustavalkoiset valokuvat, blogit ja lehdet (etenkin japanilaiset).
Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut vietettyä paljon aikaa skeittauksen ja lumilautailun sekä valo- ja videokuvaamisen parissa. Pyrin pitämään kameraani mukana aina kun on mahdollista.
Suosikkisuunnittelijoitani on vaikea nimetä, mutta pidemmän aikaa olen seurannut Hedi Slimanea ja Hiroki Nakamuraa. Lempibrändejä on paljon ja ne vaihtuvat usein. Varamasti pisimpään yhtenä lempibrändeistä on pysynyt Ralph Lauren, muuta viime vuosien tärkeimpiä ovat Visvim ja A.P.C..
Henkilökohtaisesti tärkein tyylivinkkini on miettiä aina kokonaisuutta ja että siinä on jokainen yksittäinen tekijä kunnossa.
Ystäväkirja
- Nimi? Tuukka
- Missä asut? Asun Helsingissä, ja nyt maaliskuun 2010 lopusta elokuuhun asti Tokiossa
- Mitä opiskelet? Opiskelen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa markkinointia.
- Missä olet töissä? Zipipop Oy:ssa sosiaalisen median plannerina.
- Mikä sinusta tulee isona? Luova business-mies.
- Eniten tykkään... Rehellisistä ja hyväntahtoisista ihmisistä, itsensä ylitttämisestä
- Eniten inhoan... Liiallista epäjärjestellmällisyyttä, liiallisia rutiineja ja hommia joissa ei saa ajatella.
- Mikä on kaunista? Onnelisuus ja iloisuus.
- Mikä on elämän tarkoitus? Nauttia siitä hyvässä seurassa.
- Lempibiisi? Vaihtuu usein, viime aikoina tullut kuunneltua eniten mixauksia ja mixtapeja.
- Lempikirja? En osaa yhtä nimetä, pidän niin design-, taide- ja, valokuvakirjoista kuin romaaneista kuten Kjell Westöt tai Alkemisti.
- Pituus? Pituutta on reilu 190cm, joka ei aina ole eduksi vaateostoksien kannalta.
- Lempiruoka ja juoma? Sushi.
- Suosikkikauppa? Mahdollisesti Ebay, siellä on kaikkea.
- Paras paikka maailmassa? Henkisesti tietenkin onnellisesti kotona, ihan fyysisesti Japani, Berliini, Barcelona, New York ja Riviera.
- Tyylisi kulmakivet? Ajattomat ja yksinkertaiset vaatteet, joita voi yhdistää eri sesonkeihin ja trendeihin.
- Keksintö, jota ilman et voi elää? Netti ja kamera.
Siirry blogiinUusimmat artikkelit
