News:


Heidi K

    • Olen parikymppinen neitokainen kotoisin Lahdesta, jossa oikea kotini tulee aina olemaan, mutta tällä hetkellä asustelen avomiehen kanssa Tampereella, jonne Joensuun kautta kurvasin. Olen ujo ja aikamoinen haaveilija - yritänkin opetella elämään hetkessä. Rakastan urheilua, puran sillä kroonista stressiäni ja pidän mieleni virkeänä. Eniten käyn salilla lihasten toivossa ja lenkkeilyä harrastan rentoutuakseni ja pohtien omia ajatuksiani. Blogini käsittelee lähinnä urheilua, mietiskelyä tulevasta ja kaiken kaikkiaan omaa elämääni pintapuolin, joskus ehkä vähän pinnan altakin.

      Haaveilen asumisesta ulkomailla, omasta perheestä, aloilleen asettumisesta sekä omasta kuntosalista. Toivon ja aion tehdä sen eteen töitä, että liikunta työllistää minut tulevaisuudessa ja haluan auttaa muita etenkin ennaltaehkäisevästi. Vaikka liikunta onkin suuressa osassa elämääni, ei se silti ole kaikki. Viihdyn itsekseni ja ystävien seura on mulle luksusta.

      Oma tyylini on rento ja mukavuudenhaluinen, tykkään välillä pukeutua tyttömäisesti, välillä vähän fiinimmin, mutta useimmiten rennosti ja tavallisesti. Mitä se sitten onkaan, niin se selivää kurkkaamalla blogiin. Viihdyn jumppavaatteissa, vaikka vaatekaapissa muutakin on. Pukeudun oman fiiliksen mukaan, ja se onkin oma vinkkini muille. Rentokin voi olla siistiä.

      Ystäväkirja:

      • Nimi: Heidi K.
      • Pituus: 165,4cm
      • Minusta tulee isona: Äiti, yrittäjä, vaimo
      • Mikä on kaunista: Vastasyntyneet, auringon lasku horisonttiin
      • Lempibiisi: In FLames - Metaphor, Tehosekoitin – Hetken tie on kevyt
      • Lempielokuva: Holiday
      • Lempiruoka ja juoma: Äipän tekemät lihapullat ja muusi, pepsi max
      • Keksintö, jota ilman en voi elää: Kalenteri
      • Paras paikka maailmassa: Oma koti
      • Pelkään: Ukkosta, pimeää, hämähäkkejä
      • Paheeni: Irttarit, napostelu
      • Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa miljoonan: Ostaisin Jesselle ja mulle ulkomaanmatkan, porukoille myös, ehkä auto, loput menis omaan yritykseen ja ehkä pari laukkua
      • Motto: Tee muille niin kun haluat itselles tehtävän


      Siirry blogiin

      Uusimmat artikkelit